perjantai 12. toukokuuta 2017

Uusi työyhteisö, uusi elämä

Suoritan kevään työyhteisöjakson tapahtumatuotanto ja -markkinointiyrityksessa Sisters Incissä Lauttasaaressa, Helsingissä. Harjoittelu alkoi maanantaina 20.3.2017, mutta toisin kuin monilla luokkatovereillani, minun työnsarkani ei pääty tänään, vaan jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Tuotantopäällikkö Sabina Nerdrum oli minut valitessaan sitä mieltä, että alle kaksi kuukautta on aivan liian lyhyt aika oppia tarpeeksi tapahtumien tuottamisesta ja olipa hän oikeassa.

Sisters Inc järjestää erilaisia yritystapahtumia pikkujouluista ja seminaareista suuriin henkilöstä- tai asiakastapahtumiin. Ideat ovat innovatiivisia ja inspiroivia, ja Sisters Inc tähtää aina siihen että tapahtumalla on jokin idea, punainen lanka. Tapahtumaa ei tehdä vain tapahtuman tekemisen vuoksi. Sistersillä on lukuisia tyytyväisiä asiakkaita, ja he ovat pärjänneet hyvin Evento Awardseissa, joissa palkitaan alan parhaimpia tekijöitä. Sisters Inc on erittäin kilpailukykyinen ja, tämän harjoittelun jälkeen, yksi tulevaisuuden unelmatyöpaikoistani.

Työnkuvaani on kuulunut mm. tuottajien avustaminen tarjousten ja tuotantojen suunnitteluissa ja toteutuksissa, työskentely tapahtumissa, alihankkijoiden ja yhteistyökumppanien kontaktointi, kustannuslaskelmien ja tarjous-esitysten työstö tuottajien apuna, ja olen päässyt myös tekemään pari tarjousta alusta loppuun itse. Tietenkin asiakkuusvastaava on tarkastanut työni jäljen ennen asiakkaalle lähettämistä.

Olen saanut työskennellä itsenäisesti, ja päässyt oppimaan ja omaksumaan pitkän listan uusia asioita. Ensimmäisenä päivänäni minulle kerrottiin että saan juuri niin paljon vastuuta kuin olen valmis ottamaan, ja tämä on toteutunut. Minua ei ole kohdeltu vähempiarvoisena harjoittelijana, vaan sen sijaan koen olleeni hyvin arvokas lisä työyhteisölleni tänä kiireisenä keväänä. Olen kokenut työpanokseni hyödylliseksi, ja itseni arvostetuksi. Mielikuvani tulevaisuudesta on vahvistunut.

Sisters Inc työllistää 8 upeaa, vahvaa ja osaavaa naista, joilla jokaisella on erilainen tausta ja erilaisia vahvuuksia. Heidän kanssa työskentely, ja heiltä oppiminen on ollut elämää mullistavaa jo tähän asti, ja vielä on puolitoista kuukautta jäljellä. Odotan innolla mitä loppukevät ja alkukesä tuovat tullessaan, ja otan uudet kokemukset vastaan avosylin!

Lisää tietoja yrityksestä sivustolta
http://sisters.fi/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti